Neljä elämää nähnyttä,raavasta sulkapallonpelaajaa astelee pelisession jälkeen Kilosportin kahvioon Kaarinassa. Tahmainen jälkihiki puskee ensin hikikarpaloita ja sitten pieniä soijapuroja parransänkinaamoihin. On tapaninpäivän jälkeinen pitkä sunnuntai.
Sivullinen katsoja voi luulla että kyseessä on kävelevä pulleitten Michelin rengasukkojen mainoskavalkadi. Ei! Joulun tuoma kinkku-konvehti-olutpöhö siinä vaan liikkuu. Kun katsoo ryhmää tarkemmin huomaa että railakkaan kokoinen airbäkki on lauenneut pelaajien vatsanseudulla jo aikoja sitten, vaikka mitään törmäystä ei ole koskaan tapahtunut.
Kyl se oli 1990 ku aloitettiin Raision Kilosportissa.Tällaiseen johtopäätelmään tultiin kun mietittiin koska tämä nelinpelinporukka aloitti vakiovuoronsa ,29 vuotta on siis pelattu yhdessä.
Petri ;Marko ;Jussi ovat olleet alusta asti mukana ja myöhemmin ovat liittyneet porukkaan Jouni,Juha ja Pepe . Kaksi viimeksi mainittua otettiin mukaan ryhmään elvyttämään hidastunutta pelitempoa vaikka emme uskoneet ihmeisiin.
Mielenkiintoista on että porukkaan kuuluu trialthonisti,ammatti jalkapalloloilija,koripallolija ja hiihtäjä kaikki todellakin entisiä. Tämä kertoo kuinka superhyvä ja monipuolinen laji sulkapallo on. Kaikki tiet vievät Roomaan.
Matkan varrella on ollut monia pelaajia porukassa, on pelattu eri halleissa Turun seudulla mutta viimeiset vuodet Kilosport Kaarinassa. Jälkipelien takia hallit joissa on ollut anniskeluoikeudet ovat olleet suosiossa.
Miksi sulkapallo?
1990-luvulla oli urheilun erikoishallit vielä harvinaisuuksia ja muisteltiin että mentiin ihan ensimmäiset kerrat kokeilemaan sulkapalloa Kanniston Petrin avaamaan sulkapallohalliin Raisioon. Tiedettiin että se on kova laji . Pontus Jäntti oli antanut lajille kasvot ja siivet lajin nosteeseen. Muuta ei sitten tiedettykään.
Marko muistaakin heti huomauttaa Petrille että taisit silloin alkuaikoina käydä joskus oksentamassa pelin aikana kun pulssit oli korkeella ja meidän kaksarit oli tasaisia.
Huonolla tekniikalla,raskailla mailoilla muovisulilla ja kädet sairaan kipeänä silloin pelattiin,johon Jouni huomauttaa että mailat ja sulat on muuttuneet mikään muu ei.
Joka tapauksessa sulkapallo hurmasi koko porukan silloin 90-luvun alussa vauhdillaan ja monipuolisuudellaan. Tämän takia otettiin heti kättelyssä vakiovuoro. Petri Kannisto muistelee että tällä porukalla oli ihan ensimmäisiä vakiovuoroja koko Kilosportin historiassa ja se oli varattu Raision Tehtaitten nimellä.
Mennään seuraan ,lisenssit ja hanhenpersesulat alkoi kiinnostaa.
2014 Petri puhui Jounille että nyt liitytään seuraan Raision sulkapalloilijoihin ,niillä on helvetisti pelivuoroja ja edullinen jäsenmaksu. Tosin kylmää juomaa ei saa pelin jälkeen kun pelaavat koulun salissa.
Näillä sanoin Petri myi idean Jounille.
Melkein samaan syssyyn Marko ja Jussi saatiin kiristettyä ja lahjottua mukaan.
Entinen ammattijalkapalloilija Juha liittyi seuraan tästä porukasta viimeisenä ,teemana hänellä oli : mä oon hyvä tässäkin.
Oikeastaan isoin askel ”jäseneksi seuraan” projektissa” otettiin kun tuotiin pelikerroille aitosulkaiset pallot . Tämä muutti piakkoin käsitystä koko lajista. Aitosulkaisen pallon lentorata sekä sulan käyttäyminen ilmassa oli aivan toista. Jussin sanoin, kun kokeili ensimmäistä kertaa aitosulkaa: tämä kesytetään kyllä!
Pelattiin ekat vuodet aika paljon 4-5 kertaa viikossa. Kaksaria ei pelattu juuri ollenkaan ,annettiin "taitojen levätä" järkevästi tässä kohtaa ja pidettiin itsemme terveinä.
Opiskeltiin vähän sulkapallon tekniikkaa,käytiin parilla kurssillakin. Huonosti tarttui.😂
Porukan vakiovuoro säilyi silti ja käytiin kaupallisella vuorollamme pelaamassa aktiivisesti,vaikka pelivuoroja Raision Sulkapalloilijoilla oli tarjolla todella paljon.
Parina viime vuonna pelaaminen on vähentynyt. Jooga,Frisbee golf,Padel on tullut ohjelmaan.
Möhö ja seminaari!
Seuran liitymiseen jälkeen ei jääty,Linna Vänen sanoin, tuleen makaamaan. Ostettiin miltei heti liiton lisenssit ja oltiin pettyneitä kun ei liitolla ollutkaan tarjota painoindeksin mukaan järjestettyjä kilpaluokkia. Oltais pärjätty😁
Ekana talvena Petri ja Jouni kehitteli MÖHÖ -turnauksen . Nimi tähän turnaukseen tuli kun vilkaistiin peiliin. Möhoturnee on neluriturnaus jossa pelataan 11 tai 15 erää vaihtuvin parein.
Joulukuun puolessa välissä pelattiin jo viides turnaus. Ei niin vakavaa:pizzaa syödään porukalla session jälkeen ja kylmät juomat häviävät kiduksiin kiihtyvällä tahdilla.
Tässä kutsuturnauksessa huuto ja suunpieksentä on hurjaa.Ei lapsille eikä lapsenmielisille. Sen takia ollaan pyritty järjestämään turnaus suljetuin ovin kun tilanne äityy....joka kerta .
Suunpieksännästä tulikin Jussille mieleen :että eikös me saatu joskus oikein varoitus eräässä kaupallisessa hallissa missä joskus pelattiin , kun huuto ja meteli meidän kentällä pelin aikana oli liian kovaa.
Juu vastaa Marko,hallin johtokunnalta tuli viesti : Tämä on varoitus , jollei huuto ja älämölö kentällä lopu niin voitte vaihtaa hallia. Tenniskentät oli noin 100 metrin päässä meidän kentästä ja joku oli siellä hermostunut meidän pään paukutuksesta.(myöhemmissä tutkimuksissa selvisi että suivaantunut henkilö oli hallin johtokunnan jäsen)
Sitä ounastellaan vieläkin että siinä oli kuitenkin seinä tenniskenttien ja meidän kentän välissä. Meteli ei koskaan loppunut,päinvastoin.
Erityisen kovia suustaan tuolloin oli Matti,Rellu,Jorma,Vesku mutta he ovat kaikki jo lopettaneet... onneksi.Pelattaisiin varmaan muuten ulkona.
Joka kesä ollaan myös järjestetty Turun saaristossa, erään jäsenen mökillä,sulkapalloseminaari. "Seminaari" sisältää luentoja sekä syvällistä sulkapallon analysointia.
Meditaatioharjoitukset ja "autiomaan kuivat" luennot puristavat osallistujien fysiikan äärimmilleen, jolloin vastapainoksi erilaiset leikkisät kisat pitävät seminaari-ilmeen iloisena.
Ohjelmahan alkaa jo aamulla varhain ja yömyöhään saakka siellä luennoidaan.
Porilainen arvostettu luennoitsija J.Sora on kutsuttu useana vuonna nostamaan seminaarin tasoa.
Sunnuntaisin siellä veri punnitaan.
Näillä muutamalla sanoilla esittelen Turun seudun pisimpään kaupallisessa hallissa pelanneen hurjan ja äänekkään sulkapalloryhmän.
Aika velikultia!
Kuva: museovirasto
